keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

pellavaunelmia


Pitsilahkeiset vintage-mamelukit By Pia's. Kuva täältä.

Hypätään hampusta pellavaan, sillä ei kesää ilman pellavaunelmia. Pellava on materiaali, johon olen vasta viime vuosina oppinut suhtautumaan oikein. Sehän tarkoittaa, että pellavaa pestään ja pidetään. Aiemmin vierastin pellavaa, koska koin sen rypistymistaipumuksen epäsiistiksi ja hankalaksi. Pellavan upeat ominaisuudet eivät myöskään minulle auenneet. Johtuu ehkä siitä, että massakauppojen pellavavaatteet ovat usein sekoitetta tai sellaista ohutta (halpaa?) pellavaa,  jossa kuidun huonot puolet tulevat esiin mutta hyvät pitkälti menetetään. Paksu 100%:nen pellavakangas sen sijaan on pelkkää parhautta. Sellainen pellava laskeutuukin kaikkein kauneimmin, kun sitä ei kiusaa kuumalla raudalla, vaan antaa sen säilyttää luonteensa - eikö vain?

Rimpsumekko By Pia's. Kuva täältä.

Paksua satapellavaa tulee harvoin vastaan kangaskaupoissa. Eikä kyllä ihan jokaisessa vaatekaupassakaan. Kuvien pellavavaatteet ovat By Pia's -tuotantoa, Pia ystävällisesti antoi luvan  niiden lainaamiseen. Vaikka pellava mielletään yleensä kesävaatteiden materiaaliksi nämä vaatteet on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön, arkeen ja juhlaan sopiviksi, kerrostaen puettaviksi. Blogissaan Pia stailaa mallistonsa vaatteita eri vuodenaikoihin sopivaksi. Vaikka monet mallit ovat äkkiseltään hieman liian romanttisia omaan makuuni, näyttävät ne erilaisissa yhdistemissä niin monipuolisilta, rokkaavilta ja hauskoilta, että taitaisin kelpuuttaa rimpsutkin nikottelematta. Blogi on inspiroivaa luettavaa, suosittelen tutustumaan! 

Pellavamekko By Pia's. Kuva täältä.

Pellava näyttää myös olevan hyvin naiselliseksi mielletty materiaali. Tiedän muutamia pellavavaatteisiin erikoistuneita brändejä, jotka kaikki on suunnattu naisille. Ainoastaan Noolanilla on valikoimissaan muutamia miestenvaatteita. Olenkin pohtinut, eikö pellava oikeasti taivu miehen pukimeksi. Ja miksi ei?

Paljon kaikkea, mutta huomaathan tähdet? Kuva täältä.

Yhtä kaikki minun pukimikseni nämä kyllä taipuisivat. Etenkin tähdet osuvat johonkin muistohermoon. Syksyllä 2006 imettelin esikoistani Pemmikaanin imetyspaidassa, jonka rinnassa oli samanlainen tähti. Tähtipaita oli päällä kuin pumpulia, joten sitä tuli käytettyä paljon. Paidan helmassa taisi lukea äitimothermuttermama useammalla kielellä. Noin niinkuin muistutukseksi ehkä? Tässä vaiheessa pelkkä tähti rinnassa riittäisi.

9 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Tuo harmaa mekko on hirmuisen nätti ja olisi varmaan mamelukkien kanssa ihan huippu hellevaate. :) Mä kyllä tykkään kovasti pellavasta, se on kesällä ihanan vilpoinen materiaali. Minut on jopa vihitty ohkaisessa pellavahameessa. :)

Pemikaanin tähtipaita kuulostaa melkoisen tutulta. ;) Juu, omistin minäkin aikanani sellaisen.

Minna kirjoitti...

Mekko ja mamelukit on houkutteleva yhdistelmä. Tuota mekkomallia saa täysmittaisena - sellaisessa voisi tosiaan vaikka astella alttarille! Melkein sääli, että se on jo tehty, koska nyt vasta tietäisin, miten sen tekisin ;)

Kuinkahan monella on ollut pemmikaanin imetyspaita! Se taisi kyllä olla hieman ennen "minun aikaana", muistaakseni niitä ei saanut enää mistään silloin. Ostin omani Kestovaippainfon kirppikseltä, ja myin sen jossain vaiheessa eteenpäinkin. (Ja tajusin muuten, että tekstissa on virhe. Eihän se ollut syksy 2007 vaan 2006...)

outi kirjoitti...

Pia´s:n sivut olivat tukossa (näin kone minulle ilmoitti juuri), kun yritin katsomaan. Oletkos aiheuttanut sinne äkillisen ruuhkan?;) Blogiin pääsin kyllä ja olisipas siellä yksi aika makea mekko, aijai. Kiitos vinkistä!

Minna kirjoitti...

Hahaa, tuskinpa sentään minä aiheutin tungosta sivulle :D Mutten ihmettele, itsekin olen viettänyt hyvän tovin noiden kuvien parissa. Ja ollos hyvä vain! Mekkoja olen itsekin huokaillut.

Mia kirjoitti...

Pellava on minunkin suosikkini. Heitän usein pellavavaatteet kuivausrumpuun rypistymään lisää, vaikka se ehdottomasti kielletään hoito-ohjeissa. Pellavakangas on konstailematonta työstettävää, ja parhaat pellavakankaiden ostoapajat löytyvät Raijan aitasta ja Tallinnan Karnaluksista.

Mia kirjoitti...

... Aah ja se Pemmikaanin imetyspaita... esikoinen syntyi 2004 ja hankin omani oikein Pemmikaanin omasta putiikista. Minulla oli tähden sijaan rinnuksissa teksti "mutsi". Piti ilmeisesti julistaa koko maailmalle. :D

Minna kirjoitti...

Kiitos Mia vinkistä! Yhdessä paikallisessa kangaskaupassa on joskus sellaista paksua pellavakangasta, mutta harvoin. Mulla on sitä pala jemmassa - ehkä sen uskaltaisi leikata ja ommellakin jos tietäisi ettei se ole maailman ainoa pala johon pääsen käsiksi :)

Minusta noissa Pemmikaanin paidoissa on jotai hellyttävää <3

siina kirjoitti...

Pellava on kyllä ihanaa, mulle vois myydä melkein mitä tahansa joka on siitä tehty!

Minna kirjoitti...

Siina*k, samoin. Pellava on parhautta <3