Jouduin toteamaan, että siinä, missä toiset neulovat kaverilleen
polvimittaiset villasukat, minä saan aikaiseksi puoli kiloa
purkulankaa. Siis oikeesti! Tai oikeastaan kyseessä on vain kaksi vyyhtiä, mutta jos ne kaksi on purettu kahteen ja neulottu melkein kolmeen kertaan, niin eikö operationaalisella tasolla päästä puolen kilon tietämille? Tässä pitsin ja palmikon yhdistelmää väriterapiapostauksessa vilauttamistani langoista. Pitkään olen miettinyt onko mallineule ruma vai kaunis, mutta alan nyt kallistua kauniin kannalle. Kunpa se vain avautuisi valmiissa neuleessa kuten tässä kuvassa! Useimmissa ravelryssä näkemissäni kuvissa se ei valitettavasti näytä niin tekevän, ja ehkä juuri siksi olen sen kanssa empinyt.
Samanmoista rajatilahiihtoa on ollut koko viikko. Olen tullut kyseenalaistetuksi (huonolla tavalla) ja perseellepotkituksi (hyvällä tavalla), keikkunut epätoivon laitamilla ja huomannut sitten, että suhteellisuudentajussani saattaa olla kehittämisen varaa... Joskus mietin, neuloutuvatko eletyt tunnelmat käsillä olevaan työhön, ja siitäkö johtuu, ettei jonkin tekeminen tai jokin valmistunut vain tunnu hyvältä, vaikka periaatteessa onkin. Käykö teille niin? Minulle tuntuu käyvän. Huomaan jo tehdessä jahkaavani, oliko se valittu väri sittenkään hyvä, tai neulonko nyt kuitenkin väärää mallia. Vaikka kyse on (kai) jostain ihan muusta kuin tekeillä olevasta neuleesta. Olen varma etten löydä juuri tälle neuleyksilölle sopivia nappeja ja sitten kaikki on pilalla. Ja olen niin kyllästynyt työn edistymättömyyteen että haluaisin aloittaa mitä tahansa muuta, mutten pysty ennekuin saan valmiiksi tämän, mitä parhaillaan puran, koska menin lisäämään muutamia silmukoita minkä johdosta kuvio kohdistuu nyt väärin...
Paitsi että nyt olen senkin korjannut, ja se kohdistuu ihan oikein. Ehkä kaikki muukin kohdistuu juuri nyt oikein. Neulon äkkiä valmiiksi ennenkuin epäilys taas saa vallan.