maanantai 24. maaliskuuta 2014

iloa

Sain tehtaamon Tiltä tunnustuksen, josta olen harvinaisen otettu. Minusta on kauhean mukavaa ajatella, että joku (muukin kuin minä itse) ehkä piipahtaa täällä joskus vähän kuin kahvikupin kanssa omaan olohuoneeseensa. Jaettuun olohuoneeseen. Vaikka niinhän minäkin piipahtelen muissa blogeissa, monissa muissa. 


Lainaus Ilosofiaa-blogista, josta tunnustus on lähtöisin: 

"Ilosofiaa was here tunnustuksen idea lähti siitä, kun törmään silloin tällöin blogeihin joissa tuntuu heti kotoisalta. Se voi olla blogin ulkoasu, ihanat käsityöt, kauniit kuvat tai se tunnelma tai ensivaikutelma jonka blogista saa, kun sinne ensimmäisen kerran astuu sisään. Ihan kun kotiin tulisi. Tuntuuko tutulta?

Tämä tunnustus lähtee siis kiertämään blogimaailmaa ja antamaan tunnustusta niille kaikille ihanille ja kotoisille blogeille.

Ilosofiaa was here tunnustuksen mukana tulee myös pieniä velvollisuuksia.

1.Tunnustus jaetaan kolmelle omasta mielestä kotoisalle blogille. Sellaiselle, joka aina saa palaamaan takaisin ja takaisin. Muutamin sanoin blogia kuvaillen kerrot miksi juuri tämä blogi saa tunnustuksen.

2. Linkitä blogit joille olet antanut tunnustuksen takaisin Ilosofiaa http://ilosofiaa.blogspot.fi/ blogiin vaikka kommentoimalla jotain postausta. Lisään itse kaikki linkitetyt blogit omaan listaani joille teen oman sivun omaan blogiini.

3. Tämä tunnustus on tarkoitettu käsityöblogeille tai ainakin osittain käsitöitä käsitteleville blogeille
." 


Moni virtuaaliolohuone ansaitsisi tämän tunnustuksen, ja moneen se vielä ehtiikin. Minä annan omani kolmelle inspiroivalle tapaukselle, joiden arkistojen aarteita usein kaivelen: 

harmaata arkea - neuloo ja virkkaa pistämättömällä huumorintajulla ja tekemisen meiningillä  

missä neuloimme kerran - hengästyttävän monipuolinen ja tuottelias kaksikko, jonka toteutukset usein onnistuvat herättämään kiinnostuksen ankealtakin näyttänyttä neulemallia kohtaan  

neuloo ja purkautuu - tykkään siitä purkautumisosiosta.


5 kommenttia:

snna k kirjoitti...

Tykkään valtavasti tämän tunnustuksen ideasta. Pitää vähän aikaa sulatella, että minulle on tällainen annettu! Ihan olen ymmyrkäisvetelänä enkä meinaa millään tajuta. KIITOS!

Antaisin tämän heti takaisin, ellet olisi jo tätä saanut! Jäin eilenkin lukemaan pitkäksi aikaa vanhempia kirjotuksiasi. Pidän niin paljon siitä, kuinka jokaisesta tekstistäsi välittyy ajatus, jota huomaan jääväni pohtimaan. Kirjoitat ja neulot hyvin.

Vyyhti kirjoitti...

Oi että, kiitos! Tulipa hyvä mieli tästä. :)

Minna kirjoitti...

Snna k, ole hyvä. Ja myöskin kiitos kauniista sanoistasi (minun on aika vaikea ottaa vastaan kohteliaisuuksia, mutta yritän opetella). Minustakin tämän tunnustuksen idea on hyvä. Myöskin olisin halunnut antaa tunnustuksen takaisin sinne mistä se tuli, ja monelle muulle. Mutta sääntö on sääntö ja kolme on hyvä luku.

Vyyhti, sitten tuli minullekin hyvä mieli :)

outi kirjoitti...

Kiitos kaunis. Tämmöisen tunnustuksen voisin antaa sinulle myös. Mutta pitää kait nyt keksiä joitakuita muita, lupaan yrittää.

Minna kirjoitti...

Outi, minun ensireaktioni oli saman. Siis että antaisin tämän heti takaisin, mutta täytynee keksiä muita. Ei tosin ollut vaikea homma, koska ihania inspiroivia on niin monta :)