maanantai 26. toukokuuta 2014

...


Keksin, mikä siinä mättää, ainakin osittain. Käänsin nuo raitavärit toisin päin. Neuloin suoraan neuleelta toiselle, mikä on mielestäni vaivattomin tapa toteuttaa tällainen melko turhauttava purkamis- ja uudelleenneulomisprosessi. Neulepinnasta näkee, että purkulankaa on neulottu, mutta toivottavasti pingotus pelastaa. Epäilys lopputuloksen käyttökelpoisuudesta kalvaa edelleen. Pohdin, neulonko ohjeen mukaan ihan kokemuksen vuoksi - silläkin uhalla, että tuollainen edestä avoin malli jää käyttämättä, eikä helman epäsymmetrisyyskään välttämättä toimi. Vai muokkaanko tavallisemmaksi, koska epäilen että suorin helmoin, nappilistalla varuistettuna lopputulos saattaa olla käyttökelpoisempi. Tosin paremmat vyötärömuotoilut olisi siihen ratkaisuun pitänyt tehdä, enkä enää taida jaksaa purkaa. 

Tämä innostuksen puute alkaa pikkuhiljaa huolettaa. Miksi kaikki tuntuu niin mitäänsanomattomalta? Onko mun kipinä lopullisesti hukassa, vai onko pitkäjänteisyys nyt vain niin kovalla käytöllä, ettei tahdo riittää neulehommiin. Ehkä ompeleminen auttaisi. Jotain pientä nopeasti valmiiksi heti?

maanantai 19. toukokuuta 2014

tilataidetta patiolla


Kesän parhaita juttuja? Saippuakuplat, polkupyöräily, puissa kiipeily tietenkin. Paljain jaloin kävely. Pitkät valoista illat ja se, että kaverit tavoittaa helposti koska kaikki ovat koko ajan pihalla. Katuliidut ovat myös aika pop. Ostimme viime keväänä saavillisen erivärisiä liituja. Koko kesän portaillamme oli pakasterasiassa pieni käsivarasto. Ja pihatiemme kirjavaksi koristeltu.


Hieman jännitin naapureiden reaktiota näihin tilataidenteoksiin. Vaikka katuliiduthan eivät sotke juuri muuta kuin piirtäjän sormia, ja kuvat huuhtoutuvat pois sateen mukana. Onneksi sanomista ei tullut, vaikka kuvat ulottuivat kyllä melko kauas kotioveltamme.


Tänä kesänä uusiksi.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

...


Käykö teille koskaan niin, että hyvältä tuntunut idea muuttuu toteutusvaiheessa epämääräiseksi ja menettää hohtonsa? Että neulepinnaksi muotoutuminen saa vyyhdeillä houkutelleet värit latistumaan tai muuttumaan tunkkaisiksi? Että malli vaikutti hauskalta, mutta onko se sittenkään kovin käyttökelpoinen.

No, mulle kävi juuri niin. Neulon loppuun kuitenkin, koska tämä kortti on pakko nähdä käännettynä. 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

äitienpäivä


Tämä päivä alkaa olla pulkassa, mutta ei se mitään. 
Äiti on tärkeä joka päivä. 

tiistai 6. toukokuuta 2014

neulebloggaajan lapsiarkea

"Haluutko hei ottaa kuvia äitin puhelimella?" 
 

Malli/Pattern: Hay cardigan by Veera Välimäki
Lanka/Yarn: Tosh merino light (well water)
Puikot/Needles: 3,5mm, resorit 3mm

Yritätkö kattoa ettei sormet mee sen kameran linssin eteen, siinä äskeisessä kuvassa oli vaan sun sormi. Ja tähtäätkö vähän enemmän tänne, niinku mua. Sillai että näkyy tää villatakki, kun äiti oikeestaan haluais kuvia just tästä takista. Niin tästä minkä neuloin pääsiäisenä. Mikä on roikkunut ravelryjonossa niin pitkään että poistinkin sen sieltä. Nyt vaan keksin että tää vois olla hyvä malli tällaseen pienen kevyen takin tarpeeseen, ja saisin neulottua pois ne kolme vyyhtiä joita oon marinoinut varmaan kaks vuotta jo. Tai kolme. Aloin sitten epäillä ettei ne riitä, ja hain neljännen varalle. Kolmesta jäi sit pari pientä nöttöstä tähteeksi. Sen neljännen palautan ensi viikolla.  


 Ootas nyt  mä vähän oikaisen tätä helmaa. Pitäis oikeestaan kuvata mekon kanssa, kun siten tää olis parhaimmillaan. (Pitäisköhän oikeesti opetella stailaamaan blogikuvat?) Neuloessa kyllä kuvittelin että tästä tulis pidempi, mutta hyvä tää on näinkin. Tää pituus toimii mekkojen ja hameiden kanssa. Mun makuun vaan on farkkujen kanssa liian lyhyt. Kun tuntuu, että nykyään mun paidanhelman pitäis ylettää ainakin polviin, että se peittäis riittävästi. Niin että jos olisin tajunnut että siitä tulee näin lyhyt, olisin neulonut pituutta enemmän. Onneksi en tajunnut, koska olisin varmaan neulonut liikaa. Mutta luultavasti en riittävästi. Mun kropalle neuleen on oltava riittävän lyhyt tai riittävän pitkä, ja se tuntuu menevän niin, ettei mulla rohkeus riitä ensimmäisen eikä kärsivällisyys jälkimmäiseen. Ja kato toi alin nappikin osu kiireessä vähän liian ylös, kun pikasesti ennen ulos lähtöä ompelin. Noi liepeet näyttää nyt ihan eri mittasilta. Ei ne oikeesti oo. Mut mä korjaan ton napin ja otetaan sit paremmat kuvat. 


Hyvä tästä kuitenkin tuli. Mielelläni käytän. Ja ihanasta väristä nautin. Kiva oli neuloakin. Ohjeessa on ilmeisesti virheitä (ainakin suunnittelijan nimi väärin!), mutta en niitä edes huomannut, koska tapanani ei ole nykyään kauheasti laskea silmukoita tällaisessa yksinkertaisessa mallissa, jossa silmukkamäärät eivät vaikuta mallineuleeseen. Ja kun säädin vielä vähän kahden koon välillä, koska neuletiehyteni oli suurempi kuin ohjeessa. Takki neulottiin alhaalta ylös, jota olen nyt tehnyt aika riittävästi ottaen huomioon ettei se ihan lempikonsepti ole. Mutta tulipa samalla tarkistettua, että hihaohjeeni oli oikein ajateltu ja toimii. Tämä istuu lisäksi paremmin tuosta kainalon alta, eli Acerissa oli tosiaan joku kumma bugi suhteessa mun kroppaan. Nappilista tässä kyllä aukeilee hassusti, ja ehkä olis voinut neuloa muutaman lyhennetyn kerroksen tekemään lisätilaa rinnoille. Mutta hei, mähän olen alkanut harrastaa liikuntaa taas ihan intensiteetillä, joten ehkä mä en kohta tarvitse sitä lisätilaa! (Buahhahhaa...)

Annas nyt se puhelin äitille, ehdit vielä pyöräillä vähän ennekuin mennään sisälle syömään. 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

ansa ja lapanen



Lapseni toi valmiita käsitöitä koulusta, ja hämmästytti minut todenteolla. Taas kerran, että sikäli ei pitäisi enää jaksaa hämmästyä. Mutta ovat ne vaan niin taitavia nykyään! Uskaltaisin nimittäin väittää, etten itse ole ekaluokkalaisena tehnyt yhtä vaativia käsitöitä. Toisaalta minusta tuntuu, että moneen muuhunkin asiaan tutustutaan nykyään aikaisemmin kuin minun kouluaikoinani. Esimerkiksi eput kirjoittavat jo kaunoa (vai onko se tekstausta nykyään?) isoin alkukirjaimin, pistein ja pilkuin, ja kertolaskuakin ovat kai kokeilleet. Meille se tuli muistaakseni vasta pari vuotta myöhemmin. Ja ensaimmäinen vuosi raapustettiin vain tikkukirjaimia.

Lapasessa on käytetty sormivirkkausta. Alemman kuvan kaveri on Pikkumetsän aapisessa seikkaileva  Ansa-orava.  

torstai 1. toukokuuta 2014

toukokuu


Sarjassamme vuodenkierto kaksivuotiaan silmin on siman ja ilmapallojen aika. Niitä onkin poksunut aikalailla eilen ja tänään. Munkkeja, simaa ja serpentiiniä on myös riittänyt. Raekuurot sen sijaan ovat jääneet vähäisiksi. Varsin onnistuneeksi vapuksi väittäisin.