tiistai 27. tammikuuta 2015

gluteenittomat kauravohvelit


Neulepostausta työstäessä voi kirjoitella muistiin reseptejä, jotka muuten unohtuvat. Kauravohveleihin päätyminen vaati kaksi taustatapahtumaa: Ensin jouduin gluteenittomalle ruokavaliolle. Sitten miehentekele meni ja osti tälle gluteenittomalle joululahjaksi vohveliraudan. Siis o-i-k-e-e-s-t-i! Kiittämättömyys on maailman palkka, niin että ole hyvä vain, rakas. Hetken nimittäin mietin lahjan tarkoitusperiä. Ehkä se ajatteli, että voin sitten kivasti paistaa lapsille vohveleita? Kun tuosta ruuanlaitosta ja leivonnasta muutenkin niin tykkään?

Eihän se auttanut kuin etsiä gluteenitonta reseptiä, joka kelpaa muillekin. Ihan joka kerta en kuitenkaan jaksaisi tehdä kahta eri versiota. Valmis lättytaikina, joka pannulla paistettuna toimii, ei vohveliraudassa toiminutkaan. Sitten löysin tällaisen reseptin:

4 dl kaurahiutaleita
4 dl maitoa
1 muna
2 rkl voisulaa
1½ rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
½ tl leivinjauhetta

Sekoita kaurahiutaleet ja maito ja anna turvota puolisen tuntia.
Lisää muut aineet ja sekoita hyvin. Paista vohvelit.
Vatkaa kermavaahto, nosta hillopurkki pöytään ja huuda lapset syömään!

Eroa tavalliseen ei juuri huomaa. Paitsi että minä söisin paremmalla omallatunnolla kaurahiutaleita kuin vehnäjauhoa, vaikkei olisi tarviskaan. Teen siis toistekin. Ohjekin on nyt hyvässä tallessa, ja jos sattuisi hukkumaan, alkuperäinen löytyy täältä. Ja kyllä tuo mies muuten oli oikeassa. Minusta on kivaa paistaa lapsille vohveleita.  

torstai 22. tammikuuta 2015

mahdoton tehtävä?



Joskus elämässä törmää sellaisiinkin. Isäni, niin viisas kuin olikin, väitti, ettei sellaisia olekaan. Joskus kuvittelin, että sitten kun kasvan isoksi, kallistun varmaan hänen kannalleen. Tämänhetkiset tuntemukseni pakottavat kuitenkin vänkämään vastaan. Tai sitten teen sitä ihan keskenkasvuisuuttani. Mutta väitän että on niitä. Olen viime aikoina törmännyt muutamaan jotka vaikuttavat tyylipuhtailta sellaisilta. Tässä yksi. Mahdoton tehtävä

Aloitin viime helmikuussa ensimmäisen Still light -tunikani, joka - jos joku ihmettelee - ei ole blogiin saakka päätynyt. Lanka oli monen hyväksi kokema Holst Garnin Supersoft: tiheys mätti, sitten menin hieman laihtumaan, ja lopputulos näyttää lähinnä variksenpelättimen lainarievulta. Tai sitten kaula-aukko on vain suhteettoman suuri. Kainaloihin jäi valtavat vekit, ja helman päättelyreuna vielä otti ja repesi kun istuutuessani varomattomasti jalat alleni. Mutta tunika on ihana päällä, joten en heti lannistunut: pistin puikoille toisen! Varmuuden vuoksi ohjeen suosituslangasta, DROPS Alpacasta

Nyt sitten lähennellään lannistumispistettä. Ohjeen kokoja on moitittu kehuttu isoiksi. Koska edellinen oli suorastaan valtava, neuloin miehustan S-koon mukaan, jossa on miinusväljyyttä mittoihini nähden. Kainalovekit ovat silti lupaavasti kehittymässä. Käsittääkseni isompi koko eli lisäleveys miehustaan ja hihoihin aiheuttaisi vain isommat vekit, ja lisäksi kainalot osuisivat jonnekin vyötärön paikkeille. Lantiolle ehdittäessä helman olisi pitänyt levitä jo M-koon mittoihin, jotta takamus varmasti mahtuu kyytiin. Tiukat laskelmani osittivat näin käyvän (tein myös tarkistuslaskelmia matkan varrella), kunnes viittä vaille viimeinen levennys huomasin, että taskusilmukoiden erottamisen jälkeen etu- ja takakappaleiden silmukkamäärät heittävät pahasti. Niin pahasti, että sitä ei pikkukummassa korjata. Joten siinä on kuvassa paljon purkamista.   

Olen hieman ihmeissäni. En sentään ole ensimmäistä kertaa puikoissa. Lisäksi tätä ohjetta on vain huokailtu ja hehkuteltu - miksi ihmeessä minä en saa siitä mitään aikaan? Vertaistukea otetaan vastaan, sikäli kun en ole netin ainoa neuloja, jolle idioottivarma ohje tekee tepposet. Kuosittelugurujen vinkeistä olisin myös enemmän kuin kiitollinen. Niitä odotellessa menen vaikka purkutöihin. 


PS. Ensimmäinen linkki vie ravelryyn, tämä suunnittelijan blogiin kyseisen mallin sivuille, jos et vaikka satu ravelry-tiliä omistamaan. 

tiistai 20. tammikuuta 2015

pitsiä pipossa


Malli/Pattern: Norie by Gudrun Johnston 
Lanka/Yarn: Debbie Bliss Cashmerino DK (muistelisin näin) 
Puikot/Needles: 3,5mm, 4mm, tjsp.  

Neuloin taas aikuisten koossa lapsen päähän sopivan pipon. Ei sillä, tämä sopii kyllä aikuisenkin päähän. Tiedän sen, koska neuloin toisen pukinkonttiin ja se kelpuutettiin käyttöönkin. Itse neuleesta on aika vähän sanottavaa, joten suunnataan katse muuhun vaatetukseen. Pipon lisäksi mallilla on yllään neulomani silkkivillainen Baktus ja pinkki huppari, jota kovasti vieroksuttiin koska se on pinkki. Nyt se on lempivaate. Se täytyi pestäkin öisin, ettei tarvitse olla yhtään päivää ilman sitä. Niinpä pukinkontista löytyi toinenkin huppari. Villakangastakin ostin kirpputorilta kahdeksalla eurolla noin viisi vuotta sitten. Lapsi on vihdoin kasvanut siihen sopivaksi. Joskus visioiden toteutuminen vaatii poikkeuksellisen paljon kärsivällisyyttä. 

maanantai 12. tammikuuta 2015

keveitä polkuja


Joskus sitä törmää asioihin, jotka viehättävät, vaikka tuntuvatkin vierailta. Viehätys syntyy ristiriidasta: juuri siitä vieraudesta, jota mieli hylkii, mutta joka houkuttelee uusille poluille, oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Houkuttelee niin kovasti, että siihen on pakko tarttua. Opetella taito, jonka oppimista on koko elämänsä vältellyt. Lukea "väärää" tyylilajia edustava kirja tai langeta huonon maun huumoriin. Koukuttua televisio-ohjelmaan, jonka kohderyhmään ei missään nimessä kuulu. 
Neuloa juuri se neulemalli. 


 Malli/Pattern: Light Trails by Suvi Simola 
Lanka/Yarn: The uncommon Thread Posh DK (toast) 
Puikot/Needles: 3,5mm ja 3mm

Tämän mallin vierastusta herättävä viehätys syntyy lasketusta olkalinjasta, jonka yli olalta lähtevä palmikko ulottuu. Laskettu olkalinja on samanaikaisesti jotenkin niin 80-lukulaista mutta kuitenkin modernia. En osaa sanoa, ovatko nämä nyt hyviä vai huonoja määreitä. Varsinainen syy mallin vieroksumiseen oli kuitenkin sen laatikkomainen väljyys, joka mielestäni sopii vain hoikkavartisille. Oma kroppani kaipaa vaatteilta imartelevuutta ja muotoilua. Niinpä yritin esittää välinpitämätöntä, kunnes viime talviset purkulangat alkoivat laulaa omaa lauluaan: toiseen väriin yhdistettäväksi tarkoittamani epäväri (toast = paahtoleipä?) ryhtyi päättäväiseen viettelytyöhön. Eikä seireenin laulua ole vastustaminen - kuka sitä nyt tosissaan edes yrittää? Niinpä päätin antautua, mutta omilla ehdoillani. 


Valitsin koon ohjeen mukaan ja muotoilin vyötärönseutua kevyesti naisellisempaa figuuria tavoitellen. Lopputulos on istuvampi kuin kuvittelin, eli olisin ehkä voinut valita isommankin koon. Neuloin helman ja hihat ohjeen suositusta pidemmiksi, hihat suorastaan ylipitkiksi. Se kuitenkin sopii tälle materiaalille mainiosti, sillä merino-silkki-kashmir -sekoite ei muutenkaan ole mitään keveää kevätpaitamateriaalia. Kuten edellisessä postauksessa jo totesin, Suvin ohjeet ovat puhdasta neulenautintoa. Vaatteena tämän mallin heikkous on mielestäni kainaloiden alle jäävä neulemassa, mutta ehkä se johtuu siitä, että paidan hieman poikkeava konstruktio vaatii minulta totuttelua. Omat muokkaukseni taitavat vaikuttaa helman asettumiseen. Luotin silkkiä sisältävän langan laskeutuvuuteen, mutta kummasti nuo kyljet kupruilevat juuri kavennusten alapuolella. 

Tuolla maassa on varmaan jotain tosi mielenkiintoista. 

En muista neuloneeni villapaitaa pitkään aikaan, joten helman mitan hakemisessakin oli oma outoutensa. Tässä mitassa paita sopii kivasti housujen kanssa, vaikka voisi se pidempikin olla. Hameeseen mitan sovittaminen tuntuu sen sijaan mahdottomalta: levenevän helman kanssa paita saisi olla hieman lyhyempi, kapean helman kanssa taas lähes tunikamittainen. Tästäpä onnistuin minä ongelman kehittämään: Pidän siitä, että vaatteet ovat mahdollisimman monikäyttöisiä, etenkin, kun garderobini on melko niukka, enkä ole aikeissakaan laajentaa sitä kovin radikaalisti. Ideaalitilanteessa vaatekaapin sisältö olisi sellainen, että kaikkia sieltä löytyviä vaatekappaleita voi yhdistellä keskenään. En halua miettiä pukeutumista kovinkaan paljon, ja inhoan tilanteita, joissa puhtaana olevat vaatteet eivät sovi toisiinsa. Niinpä yläosien tulis sujua kaikien alaosien kanssa ja päinvastoin. Ehdin jo etsiskellä esiin yli jääneen jämälankanöttösen ajatuksena helman pidentäminen, mutta jätin sitten asian hautumaan toistaiseksi. Ei se nöttönen mahda kovinkaan pitkälle riittää. Enkä mä omista kapeaa hamettakaan.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

testineulontaa


Malli/Pattern: Talvine by Suvi Simola
Lanka/Yarn: Cascade 220 (summer sky heather ja nimetön harmaa)
Puikot/Needles: 4,5 mm, resori 4 mm 

Kun näin tämän Suvin neuloman pipon ravelryssä, hihkaisin epäröimättä ja kuuluvasti. Että jos tarttet testineulojia! niin minä! Pipo näytti niin herttaiselta, pehmoiselta ja lämpimältä. Lämmin se epäilemättä onkin, sillä pipon varsinainen idea on, että siihen neulotaan vuori. Pipo siis neulotaan kaksinkertaisena, mutta koska vuorin silmukat poimitaan lähtöreunan nurjalta puolelta, pipon voi jättää vuoritta tarvittaessa. Näin minä sattuneesta syystä teinkin. Ohje itsessään on pelkkää parhautta, kuten Suvin ohjeet tapaavat olla. Mutta minusta näyttää, että palmikkoni menevät ihan eri tavalla kuin tuossa mallikuvassa... vaikka mielestäni neuloin ihan ohjeen mukaan. Ja vaikka metrimäärät Cascadessa täsmäävät ohjeessa suositeltuun Madelinetosh DK:hon, Cascade oli kaiketi liian tuhtia tähän malliin, sillä tiehydestäni tuli t-i-u-k-k-a... ja piposta liian kapea minkäänsorttiseen päähän. Mutta vastaavasti se on myös liian pitkä. Lisäksi tiukka tiheys tekee neuloksesta niin jäykän, ettei edes tupsun paino saa pipoa laskeutumaan, mikä tuo habitukseen ripauksen suloviléniä. Kaksivärisyys johtuu siitä, että lanka loppui kesken matkan. Varsinainen sketsipipon siis sain aikaiseksi hyvästä ohjeesta. Ei se mitään, sanoisin. Uus yritys, sanoisin. Ellen olisi tässä ehtinyt neuloa jo toistakin epäonnista pipoa.